Festivaalin pääesintyjänä nähdään perjantaina 29.7.2022 maailmankuulu brittilaulaja Ellie Goulding. Goulding on kertonut julkaisevansa uuden albumin ennen ensi kesää. Artistin tunnetuimpiin hitteihin lukeutuu mm. yli 1,2 miljardia striimiä Spotifyssä kerännyt 50 Shdes of Grey -elokuvan tunnuskappale Love Me Like You Do. Suomessakin paljon radiosoittoa saaneita Ellie Gouldingin hittejä ovat lisäksi mm. Lights, Burn, Hate Me, Close To Me, Figure 8, On My Mind, sekä uusimman Bridget Jones -elokuvan tunnuskappaleena kuultu Still Falling For You.
Laulaja-lauluntekijä Tom Odell saapuu Suomeen ja Espoon Viinijuhlien lauantain 30.7. pääesiintyjäksi ensi kesänä. Odellin suosituin kappale Another Love on ollut pitkään yksi Suomen ja myös maailman kuunnelluimpia kappaleita päivittäisellä jopa 2 miljoonan striimausmäärällä. Pakahduttavan tunteikkaasta tulkinnastaan ja sielukkaasta musiikistaan tunnettu brittiartisti konsertoi myös Helsingin Kulttuuritalolla jo ennakkoon loppuunmyydyllä keikalla tänä vuonna.
PERJANTAI 29.7.2022: Ellie Goulding (UK), Chisu, Erin, ABREU, Younghearted, Ida Paul & Kalle Lindroth
LAUANTAI 30.7.2022: Tom Odell (UK), Reino Nordin, Pehmoaino, Jari Sillanpää, Waltteri Torikka, Kuningasidea, Ressu Redford